Click here to get to the Main Pan Page

Perustietoa soittimesta

Steel Pan ja Steel Band = pannu ja tynnyrinpohjaorkesteri


200 litran peltitynnyrin pohjasta valmistettu soitin on nimeltään Steel Pan tai Steel Drum (steel drum merkitsee englannin kielellä myös peltitynnyriä), suomalaisittain PANNU. Steel Pan syntyi noin 60 vuotta sitten Trinidadissa, Karibialla ja se on ainut tällä vuosisadalla syntynyt täysin uusi soitin. Ensimmäisissä soittimissa, jotka tehtiin roskatynnyreiden kansista tai peltisistä keksipurkeista oli vain muutama ääni. Nykyiset soitinrakentajat saavat yhteen tynnyrinpohjaan mahtumaan jopa 30 ääntä ja soittimilla voidaan soittaa kaikissa sävellajeissa. Suurin yhden henkilön hallittava soitinkokonaisuus lienee twelwe-bass, eli kaksitoista täysikokoista tynnyriä käsittävä bassosetti, joista kussakin tynnyrissä on kolme ääntä.

Soittimen valmistaminen ja varsinkin sen virittäminen on todella vaikeata. Joku on sanonut, että on helpompi tehdä messinkiputkesta toimiva trumpetti kuin tynnyristä Steel Pan. Valmistusprosessi on monimutkainen, mutta periaate yksinkertainen: tynnyrin pohja pakotetaan vaikkapa kolmen kilon rautakuulalla tai isolla puunuijalla kylmänä kuopalle noin 15-20 cm syväksi (soitintyypistä riippuen). Metalli saattaa revetä jo 14-15 cm:n syvyydessä. Huolellinen ja systemaattinen (metalli koko ajan kireällä) upotus tuo parhaan tuloksen. Kovera pinta vasaroidaan tasaiseksi ja takomista jatketaan siten, että ne osat joista äänet syntyvät jätetään "kuplana" koholle. Kylmätaonnassa syntyneet jännitykset poistetaan kuumentamalla pannua avotulella tai nestekaasuliekillä. Jännityksen poiston jälkeen soivat alueet taotaan oikeaan muotoon ja "löysennetään" vasaroimalla siten, että jokaisesta alueesta (=erillisestä äänestä) kuuluu perussävel, sen oktaavi sekä terssi, kvartti tai kvintti viritysjärjestelmästä ja äänestä riippuen. Ei siis ihme, että koko maailmassa on vain noin 200 ammmattitaitoista Steel Panin virittäjää. Maailman huippuja on parikymmentä.

Steel Pan Lovers on Suomen vanhin koululaisbandi. Ensimmäiset kokeilut orkesteri teki syksyllä 1991 mutta varsinainen säännöllinen, toiminta alkoi syyskuun 1. päivänä 1992, jolloin perustettiin myös Karjaan Steel Band-Yhdistys ry. toimintaa tukemaan. Suurin osa soittajista on jo opiskelemassa eri puolella Suomea, mutta välimatkoista huolimatta toiminta jatkuu. Tällä hetkellä orkesteriin kuuluu yli 20 soittajaa, 16 soitinta= 33 tynnyrinpohjaa. Tynnyrinpohjien lisäksi on vain rummusto ja kolme lyömäsoittajaa. Soittajien keski-ikä on noin 19 v, ja nuorimmat ovat vielä Karjaan suom. yläasteen ja lukion nykyisiä oppilaita.

Steel Pan on soitin siinä kuin trumpetti, huilu tai viulu ja vaatii huolellista käsittelyä. pysyäkseen soittokunnossa. Vesi ja suora auringonpaiste ei ole hyväksi (pelti lämpiää tai jäähtyy). Muulla välineellä kuin soittokapulalla soittaminen ei ole suositeltavaa. Kolhaisu tai pannun pudottaminen ovat kohtalokkaita: voi olla, ettei pannu soi enää koskaan yhtä hyvin useankaan tunnin viritystyön jälkeen. Steel panin hankintahinta Suomeen tuotuna on nykykursseilla n. 1200 euoroa/soitin. Soittimia on hankittu Trinidadista. Suurimman osan on kuitenkin valmistanut orkesterin johtaja, virittäjä ja sovittaja Ari Viitanen (litania voi kuulostaa vähän itserakkaalta, mutta Steel Bandin yhteydessä mainitaan tavallisesti nämä kolme henkilöä).

Steel Pan Lovers on tehnyt kolme levyä (Steel Pan Lovers, FIRE ja The Midnight pan). Tyylimme on tyylittömyys ja tynnyrinpohjaorkesterinmme ohjelmatarjonta poukkoilee estottomasti Finlandiasta kalypsomusiikin kautta Hendrixiin, Zappan ja jatsiin, Kauniitten ja rohkeitten teemaa unohtamatta. Tallennettua Steel Band-musiikkia tulisi kuunnella kuulokkeilla tai suurilla stereolaitteilla melko suurella äänen voimakkuudella (kuuloa turmelematta!) Parhaalta se kuitenkin kuulostaa elävänä hälinän, liikenteen melun ja iloisten ihmisten rupattelun keskellä noin kymmenen metrin etäisyydeltä. Tervetuloa kuuntelemaan! (Tarvitsemme n. 10 x 9 m tasamaata mahtuaksemme esiintymään.)


Pan! Karjaan Steel Band-Yhdistys ry
p.j. Ari Viitanen
Karjaa
puh/fax: (019) 232925 & 0400-903 864

Kysy, jos on kysyttävää!